Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin

Helmikuussa 2016 ilmestyi LIKE Kustannuksen julkaisema kirja jonka tein yhdessä Tanja Konttisen ja Katja Juholan kanssa. Kirjan kuvat ovat Rakkauden kesä 2015 -kiertueelta.

Juliet Jonesin Sydän Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin
http://like.fi/kirjat/miksi-naiset-aina-rakastuvat-renttuihin/

Kirja bändistä ja sen faneista

Kun Juliet Jonesin Sydän palasi lavalle lähes 20 vuoden jälkeen, yhtyeen fanit olivat innoissaan. Syntyi idea, että paluukiertueesta tehtäisiin kirja, jossa kiertuekuvien ja haastattelujen lisäksi myös fanit pääsevät kertomaan omia muistojaan bändistä.

Juliet Jonesin Sydän on vaikuttanut suomalaiseen populaarikulttuuriin 1980-luvulta lähtien ja löytänyt tiensä suomalaisten sydämiin. Kirjassa valotetaan biisien taustoja, kurkistetaan takahuoneisiin, keikkamatkoihin ja fanikohtaamisiin sekä sukelletaan muistoihin vuosien varrelta.

Katja Juhola on kuvataiteilija ja kuraattori.

Tanja Konttinen on toimittaja ja graafikko.

Pia Parkkonen on valokuvaaja