Juliet Jonesin Sydän Möysän Musaklubilla

Olin pitkästä aikaa Juliet Jonesin Sydämen matkassa kuvaamassa, määränpäänä oli Lahti ja Möysän Musaklubi. Kyseessä oli useamman kerran peruttu yhteiskeikka Cliftersin kanssa. Vihdoin korona-rajoituksia vähän höllättiin ja kiitos koronapassin keikkailu voi jatkua.

Keikalle lähdössä Sami, Tapsa, edessä Olkkonen ja Tumppi

Bändi esitteli Lahdessa uuden kokoonpanoonsa. Mukana on nyt Tapsa Jones (Kojo). Hän on soittanut mm. Ali AlikoskenFreukkareiden, Jussi Raittisen ja Dortmunderin riveissä, jossa muuten kompista vastaa Jussi Jones. Tapsa on lahjakas muusikko, multi-instrumentalisti joka laulaa myös. Hän tuo bändin soundiin täyteläisyyttä ja vivaihteikkuutta. Joneseja ei ole voinut lokeroida koskaan mihinkään genreen monipuolisten biisiensä vuoksi ja nyt tämä musiikillisten tyylisuuntien skaala on laajentunut entisestään, ainakin omissa korvissani, sillä keikalla Tapsa kurttu soi välillä kuin argentiinalainen bandoneón. Persoonana Tapsa on ehta Jones, velikulta jolla on mainio huumori.

Tapsa Jones
Tapsa Jonesin esittely katso video

“Mössö” on mainio klubi, se on sopivan iso, mutta samalla intiimi. Yleisö näkee bändin hyvin kolmiportaittaisen katsomon johdosta. Lavan sivulla on vielä parvi josta näkee suoraan lavalle. Kuvaaja kiittää mahdollisuudesta monipuolisiin kuvakulmiin.

Keikan alkamista odotetaan. Kuvan tasojen lisäksi ylhäällä on vielä yks kerros katsomoa ja parvi
Mukana keikoilla kulkee myös rockpaidat.com joka myy JJS-aiheisia tuotteita. Niitä voi tilata myös verkkokaupan kautta. Käy tutustumassa mainioon valikoimaan.
Keikkaselfie

Uusi kokoonpano vaati myös uudet promokuvat. Kuvasin ne soundchekin ja keikan välillä.

Uusi kokoonpano
Sami soundcheckissa
Sami, Tapsa, Tumppi, Pekka, Mika ja Olkkonen
Veljekset kuin ilvekset. Jussi & Tumppi
Odottelen takahuoneessa soundcheckin päättymistä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.